Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen www-sivut
Takaisin ylös

Maksutonta hajajätevesineuvontaa 700 kiinteistölle Espoon, Nurmijärven, Riihimäen, Tuusulan ja Vantaan alueella vuonna 2013

28.06.2013

Vanhoista ja huonosti suunnitelluista järjestelmistä purkautuva jätevesi vaikuttaa jokaisen lähiympäristön viihtyvyyteen. Jätevesien päätyminen omaan tai naapurin kaivoveteen tai uimarannalle voi aiheuttaa myös terveysriskin. Jätevesineuvojat auttavat kiinteistönomistajia arvioimaan jätevesijärjestelmien kuntoa ja antavat puolueetonta ja maksutonta neuvontaa jätevesijärjestelmien saattamiseksi vaatimusten mukaisiksi. Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry toteuttaa tarpeelliseksi koettuja neuvontakäyntejä vuonna 2013 yhteensä noin 700 asuin- ja vapaa-ajan kiinteistölle. Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY -keskus) rahoittaa hanketta yhdessä kuntien kanssa.

Jätevesineuvonta

Jätevesineuvonta toteutetaan henkilökohtaisina kiinteistökäynteinä kuntien valitsemilla alueilla. Kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa saavia asukkaita ja kesämökkien omistajia lähestytään kirjeellä ennen neuvontakäyntiä. Käynneillä tutustutaan jätevesijärjestelmään ja arvioidaan, täyttääkö se jo nykyisellään valtioneuvoston uuden hajajätevesiasetuksen vaatimukset (209/2011) ja kuntien määräykset. Asukas saa käynnin yhteydessä arvokasta tietoa oman jätevesijärjestelmän huollosta ja ylläpidosta, mistä on varmasti hyötyä tulevaisuudessa, vaikka välittömiä uudistustoimenpiteitä ei tarvittaisi. Kesämökkiläiset saavat neuvontakäynnillä myös ohjeita kuivakäymäläratkaisuihin ja kompostointiin sekä tarvittaessa kaivoveden laadun tutkituttamiseen.

Neuvontakäyntien ulkopuolelle jäävien kiinteistöjen avuksi on tarjolla Suomen Vesiensuojeluyhdistysten Liiton ylläpitämä kattava verkkosivusto ”Opas jätevesien maailmaan”. Sivustolla on tarjolla runsaasti puolueetonta tietoa helposti ymmärrettävässä muodossa. ”Opas jätevesien maailmaan” löytyy verkko-osoitteesta: www.vesiensuojelu.fi/jatevesi

Neuvonnan lähtökohdat

Uusi valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisella alueella tuli voimaan maaliskuussa 2011 korvaten aiemman asetuksen. Ennen vuotta 2004 rakennetuille kiinteistöille on annettu siirtymäaikaa asetuksen vaatimiin muutoksiin 15.3.2016 asti. Hajajäte-vesiasetus on herättänyt paljon keskustelua ja epätietoisuutta asukkaissa siitä, mitä heidän tulisi kiinteistöllään tehdä. Neuvonnalla pyritään antamaan vastauksia näihin asioihin. Jätevesijärjestelmien viivästyneet saneeraukset ja uusimiset uhkaavat aiheuttaa suuria ruuhkia suunnittelijoille ja jätevesiurakoitsijoille. Investointikustannusten odotetaan myös kasvavan lähempänä vuotta 2015–2016, jolloin jätevesijärjestelmien kysyntä on korkeimmillaan.

Neuvonnasta hyvää palautetta

Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys toteutti Tuusulassa, Nurmijärvellä ja Vantaalla kuntien aloitteesta kiinteistökohtaista neuvontaa jo kesällä 2011. Vuonna 2012 Espoo liittyi hankkeeseen mukaan ja tänä vuonna neuvontahanke on laajentunut myös Riihimäen alueelle. Yhdistyksen neuvojat ovat vierailleet hankkeiden aikana yhteensä jo lähes 800 kiinteistöllä, joista noin puolella jätevesijärjestelmä on täyttänyt jo asetuksen vaatimukset. Kiinteistöt ovat olleet pääosin ennen vuotta 2004 rakennettuja. Neuvonnan yhteydessä on havaittu, että kiinteistönomistajien tietämys jätevesijärjestelmänsä hoidosta ja huollosta on kuitenkin usein puutteellista. Asukkaat ovatkin suhtautuneet hyvin positiivisesti heille tarjottuun neuvontaan, jonka on koettu vähentävän epätietoisuutta jätevesiasioihin liittyen.

Pääasialliset neuvonta-alueet kunnittain:

Tuusula:
Jokela ja Ruotsinkylä

Espoo:
Röylän ympäristö

Nurmijärvi:
Järventauksen ympäristö ja Nummenniitty

Vantaa:
Kuninkaanmäki, Länsisalmi, Sotunki ja Ylästö

Riihimäki:
Hirvijärven ja Paalijärven ympäristö

Lisätietoja neuvonnasta antavat:

Teemu Haapala                               puh. 044 280 6807
Vanhempi hajajätevesineuvoja

Sanna Laakso                                  puh. 044 767 1393
Hajajätevesineuvoja

Kirsti Lahti                                      puh. 050 327 0200
Toiminnanjohtaja

Vantaanjoen ja Helsingin seudun vesiensuojeluyhdistys ry
Asemapäällikönkatu 12 B, 7 krs
00520 Helsinki                                 puh. (09) 272 7270

 

Takaisin