Ympäristöpalkinto Kenkäkingille Keravalle ja erityismaininta Nivos Oy:lle Mäntsälään

03.06.2016

Keravalainen suutari- ja second hand -liike Kenkäkingi sai Keski-Uudenmaan ympäristöpalkinnon 2016 kokonaisvaltaisesta materiaalin kierrättämisestä. Samalla palkittiin mäntsäläläinen Nivos Oy erityismaininnalla yhdessä Yandex Oy:n kanssa tehdystä esimerkillisestä työstä energiatehokkuuden hyödyntämiseksi hukkalämmön talteenotossa. Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta halusi vuonna 2016 palkita yrityksen tai yhteisön, joka edistää toiminnassaan energia- ja materiaalitehokkuutta.

Keravalainen mikoyritys Kenkäkingi

Kenkäkingi on yhdistetty suutari- ja second hand -liike, joka huoltaa asiakkaiden tavaroita ennakkoluulottomasti. Huoltotoiminnassa käytetyt materiaalit ja työvälineet ovat mahdollisuuksien mukaan kierrätystavaraa, samoin suurin osa irtaimistosta. 

Kenkäkingi korjaa ja huoltaa jalkineet, laukut ja monet muut tuotteet alkuperäisyyttä kunnioittaen, mahdollisuuksien mukaan niin, että työn jäljiltä tuote olisi vähintään korjatulta osin alkuperäistä luotettavampi ja laadukkaampi. Myös pienimuotoiset tekstiiliompelutyöt kuuluvat palveluvalikoimaan. Kenkäkingissä myytyjä tuotteita yritys huoltaa normaalia edullisemmin. Yritys toimittaa ylijäämämateriaalia mm. kierrätyskoruvalmistajalle.

Ympäristöpalkinto myönnettiin Kenkäkingille, koska sen toiminnassa on kokonaisvaltaisesti otettu huomioon materiaalin kierrättäminen. Yritys pyrkii toiminnallaan markkinoinnissa, valmistuksessa, huollossa ja kierrätyksessä lisäämään tuotteiden käyttöikää esimerkillisellä tavalla.

Mäntsäläläinen sähköyhtiö Nivos Oy

Nivos Oy:n Yandexin datasalin yhteyteen rakennettu lämmöntalteenottolaitos käynnistettiin syksyllä 2015. Datasalien tuottamaa hukkalämpöä saadaan kerättyä noin tuhannen omakotitalon lämmitystarpeiden verran eli laitos tuottaa vuodessa puolet Mäntsälän keskustan kaukolämmöstä. Kerätyn hukkalämmön ansioista Nivos Oy:n kaukolämmön hiilidioksidipäästöt vähenevät 40 prosenttia.

Nivos Oy:n kehittämä lämmöntalteenottoprosessi on monistettavissa muihin datakeskuksiin sekä paljon lämpöä tuottavin laitoksiin maailmanlaajuisesti.

Keski-Uudenmaan ympäristöpalkinto

Ympäristöpalkinnolla Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta haluaa kannustaa eri tahoja ympäristön kannalta esimerkilliseen ja ansiokkaaseen toimintaan. Palkinnon teema oli tänä vuonna energia- ja materiaalitehokkuuden edistäminen. Ehdotuksia palkinnon saajasta ympäristölautakunta sai kahdeksan. Palkintoraatina toimi Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen ohjausryhmä, jonka ehdotuksesta lopullisen päätöksen teki ympäristölautakunta.

Keski-Uudenmaan ympäristöpalkinto jaettiin tänä vuonna kolmatta kertaa. Vuonna 2014 palkinnon sai Tuusulanjärven vesiensuojeluyhdistys ry ja vuonna 2015 Mäntsälän kunnan päiväkoti Amanda.  Erityismaininnan vuonna 2015 sai Arkadian yhteislyseo ja lehtori Mika Sipura.

Lisätietoja asiassa antaa ympäristönsuojelupäällikkö Tapio Reijonen, puh. 040 314 4727, etunimi.sukunimi@tuusula.fi.

 

Takaisin