Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen www-sivut
Takaisin ylös

Lemmenlaaksoon uudet opastaulut

18.07.2011

Järvenpäässä sijaitseva Lemmenlaakson luonnonsuojelualue on saanut uudet opastaulut. Opastaulujen uusiminen liittyy Lemmenlaakson alueen kehittämishankkeeseen, josta vastaa Järvenpään kaupungin viherpalvelut yhteistyössä Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen kanssa.

Opastauluja on yhteensä neljä, joista kaksi sijoittuu alueen eteläpäähän, kaksi pohjoispäähän. Pääopastaulu sijaitsee entisellä paikallaan luonnonsuojelualueen pohjoispäässä. Opastauluissa on kerrottu lyhyesti Lemmenlaakson suojelusta ja lajistosta. Kaikki tauluissa esiintyvät kasvit ja eläimet ovat edesmenneen luontokuvaaja Jouko Veikkolaisen valokuvaamia.

Opastaulujen lisäksi Lemmenlaakson  pohjoispäähän on asennettu kesän aikana pitkospuita Pelkohaudalle kulkemisen helpottamiseksi. Lisäksi alueelle on tuotu lisää roska-astioita. Seuraavana kehittämistoimenpiteenä on nuotiopaikan uusiminen.

Lisätietoja: ympäristösuunnittelija Mia Vaittinen, puh. 040 314 4729.

 

 

 

Takaisin