Järvenpää elvyttää erittäin uhanalaista ketosukkulakoita

28.06.2016

Järvenpää on panostanut yhdessä Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen kanssa erittäin uhanalaisen perhoslajin ketosukkulakoin kannan elvyttämiseen. Perhosen elinympäristöä on kunnostettu niittämällä, avaamalla vanhoja ojia ja poistamalla pensaikkoa.

Ketosukkulakoi on pienikokoinen perhoslaji, jonka levinneisyysalue kattaa läntisen Euroopan. Keski-Euroopassa se on melko yleinen laji. Levinneisyysalueensa pohjoisosissa perhonen on kuitenkin selvästi taantunut viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana.

Suomessa vain muutama tunnettu esiintymä

Suomessa ketosukkulakoi on voimakkaasti taantunut, ja sen esiintymiä tunnetaan nykyisin vain muutama. Laji on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi, ja se on myös erityisesti suojeltava. Ketosukkulakoin elinympäristöjä ovat tuoreet niityt. Sopivia elinympäristöjä on aiemmin syntynyt käytöstä poistetuille kaskipelloille. Niityiksi muuttuneet pellot ovat kuitenkin umpeutuneet maatalouden muutosten, kuten niiton ja metsälaidunnuksen loppumisen seurauksena, jolloin ketosukkulakoille sopivien elinympäristöjen pinta-ala on pienentynyt romahdusmaisesti.

Kesällä 2005 ketosukkulakoin elinvoimainen esiintymä löytyi yllättäen Järvenpään Pietilästä. Sen säilyttämiseksi perustettiin 0,7 hehtaarin kokoinen suojelualue viljelystä poistuneelle osittain umpeenkasvaneelle pellolle, josta lajin yksilöitä löydettiin luontokartoituksen yhteydessä. Vuodesta 2011 alkaen elinympäristön tilaa on kohennettu hoitotoimilla. Tavoitteena on ketosukkulakoin suosimien aurinkoisten ja matalakasvuisten niittylaikkujen ylläpito sekä niiden pinta-alan lisääminen. Hoitotoimien myötä ketosukkulakoi on selvästi runsastunut suojelualueella.

Elinympäristöä hoidetaan vuosittain

Ketosukkulakoin elinympäristöä hoidetaan niittämällä vuosittain heinäkuun alussa. Lisäksi varjostavat puuntaimet poistetaan muutaman vuoden välein. Hoitojen vaikutusta ketosukkulakoin esiintymään seurataan kahdella tavalla. Populaatiokoon kehitystä seurataan aikuisten perhosten laskennalla lajin parhaaseen lentoaikaan kesäkuun jälkipuoliskolla. Elokuussa tarkastetaan elinympäristön tila inventoimalla kasvilajien ja kasviryhmien peittävyys, maanpinnan avoimuus sekä kasvillisuuden korkeus seuranta-aloilla.

Lisätietoja asiassa antaa ketosukkulakoiden kartoittaja Kari Nupponen (Faunatica Oy), p. 0400 333 688 ja s-posti kari.nupponen@faunatica.fi ja Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksessa Terhi Wermundsen, puh. 040 314 4729, etunimi.sukunimi@tuusula.fi.

Ketosukkulakoi

Aikuinen ketosukkulakoi (kuva Kari Nupponen)

Takaisin