Keravan uudistetut ympäristönsuojelumääräykset astuivat voimaan

23.01.2015

Keravan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Keravan kaupungin uudistetut ympäristönsuojelumääräykset.  Ympäristönsuojelumääräykset astuivat voimaan 16.1.2015. Määräykset eivät muuttuneet merkittävästi aiempiin vuonna 2005 annettuihin määräyksiin verrattuna. Joitakin tarkistuksia on kuitenkin tehty.

Ympäristönsuojelumääräysten tavoitteena on ehkäistä kuntien paikalliset olosuhteen huomioon ottaen ympäristöhaittoja kuten melua, pölyä ja savua.  Keravalla määräysten sisältöön vaikuttaa mm. tiivis kaupunkirakenne, jonka takia on tarpeen esimerkiksi säädellä lehtipuhaltimien käyttöä ja risujen polttoa. Myös Keravanjoen ja kaupungin ainoan pohjavesialueen Marjamäen pohjavesialueen suojelu on otettu huomioon määräyksiä laadittaessa.

Ympäristönsuojelumääräysten velvoitteet lievenivät joiltakin osin. Esimerkiksi lehtipuhaltimien käyttö hiekoitushiekan poistamiseen on uusien määräysten mukaan kielletty asemakaava-alueilla maalis-, huhti-  ja toukokuussa. Aiemmin niiden käyttö hiekoitushiekan poistamiseen oli kokonaan kielletty. 

Uusia velvoitteita määräykset antavat maanalaisen öljysäiliön poistamisesta. Uusien määräysten mukaan käytöstä poistetut maanalaiset öljysäilöt tulee aina puhdistaa ja kaivaa ylös. Säiliötä ei kuitenkaan tarvitse poistaa, mikäli se on ennen ympäristönsuojelumääräysten voimaan tuloa asianmukaisesti puhdistettu ja täytetty. Myös hevostallien jaloittelualueita koskevat vesiensuojelulliset vähimmäisetäisyydet ovat uutta määräyksissä. Suojaetäisyyksien tarkoitus on estää ravinteiden huuhtoutumista ja turvata talousveden hygieenistä laatua.

Ympäristönsuojelumääräysten uudistuksen tavoitteena oli yhdenmukaistaa Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen alueen viiden kunnan, Keravan, Järvenpään, Mäntsälän, Nurmijärven ja Tuusulan ympäristönsuojelumääräykset. Tarvetta oli myös saattaa määräykset vastaamaan ympäristöalan muuttuneita säännöksiä.  

Kunnan ympäristönsuojelumääräykset annetaan ympäristönsuojelulain nojalla. Määräysten noudattamista valvoo kunnan ympäristönsuojeluviranomainen, jona Keravan kaupungissa toimii Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta.

Lisätietoja asiassa antaa Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksessa ympäristövalvontapäällikkö Katariina Serenius, p. 040 314 4732.

Keravan ympäristönsuojelumääräykset

Takaisin