Varoitus Nurmijärvellä Valkjärven jäällä liikkuville - hapetin on käynnissä läpi talven

26.01.2016

Nurmijärven Valkjärvellä on järven syvänteessä kaksi hapetinta, joista pohjoisempi hapetin on käynnissä talvella. Tämän vuoksi hapettimen ympärillä voi olla heikkoa jäätä, ja hapetin kannattaa kiertää vähintään 15 metrin etäisyydeltä. Molemmat hapettimet on merkitty ympäri vuoden keltaisella huomiopoijulla. Käynnissä olevan hapetin on lisäksi nyt talvella merkitty heikoista jäistä varoittavilla varoituskylteillä.

Valkjärven hapetus on aloitettu vuonna 1991. Järvelle laaditun kunnostussuunnitelman mukaisesti hapetustehoa nostettiin kesällä 1998 ottamalla käyttöön kesäkaudeksi toinenkin hapetin. Uusi hapetin vaihdettiin entistä tehokkaampaan vuonna 2001. Heikompitehoinen hapetin on lähes ympärivuotisessa käytössä syksyn täyskiertoa lukuun ottamatta, ja tehokkaampi on käytössä kesäisin.

Kahdella hapettimella tehty tehohapetus on parantanut Valkjärven happitilannetta. Mixox-hapetinten huollon ja ylläpidon hoitaa Vesi-Eko Oy. Valkjärven hapetuksesta ja veden laadun seurannasta vastaa Keski-Uudenmaan ympäristökeskus.

Lisätietoja asiassa antaa ympäristösuunnittelija Liisa Garcia puh. 040 314 4740, etunimi.sukunimi@tuusula.fi

  Valkjärven hapetin 2016

Varoituskyltti Valkjärvellä. Taustalla hapettimen keltainen huomiopoiju. Kuva: Liisa Garcia

Takaisin