Etäsuojelu auttaa uhanalaisen luhtaorvokin Mäntsälän esiintymän pelastamisessa

13.09.2016

Mäntsälän Nummisista siirrettiin syyskuun alussa uhanalaisia luhtaorvokkeja Helsingin yliopiston Kumpulan kasvitieteelliseen puutarhaan. Orvokkia kasvatetaan ja kukitetaan Kumpulassa. Sen tuottamista siemenistä kasvatetaan uusia yksilöitä, jotka viedään takaisin Nummisiin voimakkaasti supistunutta esiintymää vahvistamaan. Lisäksi lajin elinaluetta hoidetaan raivaamalla puron varren pajukkoa sekä korkeaa mesiangervo- ja nokkoskasvustoa, jotka uhkaavat tukahduttaa kasvuston.

Helsingin yliopiston Luomuksen tutkija Sanna Laaka-Lindberg siirsi kuusi pientä kukkapurkillista luhtaorvokin ruusukkeita Kumpulaan kasvatettavaksi osana ESCAPE-hanketta, jossa kehitetään työkaluja uhanalaisten kasvien pelastamiseksi. Luhtaorvokit siirrettiin puron rannalta purkkeihin yhteistyössä Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen kanssa.

Etäsuojelun keinoin uhanalaisia, harvinaisia kasveja kasvatetaan kasvitieteellisissä puutarhoissa ja palautetaan tarvittaessa takaisin luontoon. Luonnossa kasvit siirretään kasvupaikoille, mistä laji on hävinnyt tai istutetaan lisää yksilöitä supistuneisiin esiintymiin kasvuston säilyttämiseksi elinkykyisenä. Etäsuojeluun ryhdyttiin, koska Mäntsälän luhtaorvokkiesiintymän tilaa pitkään seurannut Pertti Ranta oli havainnut esiintymän supistuneen huomattavasti ja kukkivien yksilöiden määrän pudonneen lähes nollaan.

Luhtaorvokki on Suomessa luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Laji kasvaa puronvarsilla ja rannoilla. Luhtaorvokki kukkii alkukesästä ja sillä on kauniit liilansinet kukat. Suomessa luhtaorvokin kasvupaikat ovat hävinneet rantojen kuivaamisen ja rakentamisen seurauksena. Jäljellä on enää kuusi esiintymää, joista yksi on Mäntsälän Nummisessa.

Lisätietoja asiassa antaa: 
· projektikoordinaattori Sanna Laaka-Lindberg, Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS, p. 050 319 8378
· ympäristösuunnittelija Terhi Wermundsen, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus, puh. 040 314 4729

Takaisin