Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen www-sivut
Takaisin ylös

Kenelle Keski-Uudenmaan ympäristöpalkinto?

10.03.2015

Onko sinulla ehdokas Keski-Uudenmaan ympäristöpalkinnon 2015 saajaksi? Tänä vuonna tahdomme palkita ihmisen tai yhteisön, joka edistää toiminnallaan ympäristökasvatusta.

Ympäristökasvatus voi koskea esimerkiksi luontokerhotoimintaa, valistusta, opetusta ja erilaisia tapahtumia ja tempauksia sekä kilpailuja (esim. energiatehokkuus- ja jätehuoltoteemat) tai muuta ympäristötietoisuutta edistävää työtä, harrastusta ja toimintaa. Erityisesti kiinnitetään huomiota työn tarpeellisuuteen, innostavuuteen, tuloksiin ja sovellettavuuteen.   

Vuosittaisella huomionosoituksellaan Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta haluaa kannustaa eri tahoja ympäristön kannalta esimerkilliseen ja ansiokkaaseen toimintaan.

Palkinnon myöntämisen yleisiä perusteita ovat:

  1. Ympäristöpalkinnon saajan tulee olla Järvenpäässä, Keravalla, Mäntsälässä, Nurmijärvellä tai Tuusulassa toimiva yritys, yhteisö tai yksityinen henkilö, mukaan lukien koulut, päiväkodit ja järjestöt.
  2. Palkinto on tarkoitettu tunnustukseksi luonnon- ja ympäristönsuojelua edistävästä toiminnasta.  
  3. Saaja on esimerkkinä muille alalla toimiville.

Ehdotuksia vuoden 2015 Keski-Uudenmaan ympäristöpalkinnon saajaksi voivat tehdä kaikki yritykset, yhteisöt ja yksityiset kansalaiset. Ehdotukset tulee perustella.

Toivomme ehdotusten olevan käytössämme viimeistään 20.4.2015, osoite Keski-Uudenmaan ympäristökeskus, PL 60, 04301 Tuusula tai yaktoimisto (at) tuusula.fi.

Lisätietoja ympäristöpalkinnosta antaa ympäristönsuojelupäällikkö Tapio Reijonen, puh. 040 3144 727 tai ympäristösuunnittelija Anu Tyni, puh. 040 3144 728.

KESKI-UUDENMAAN YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA

Takaisin