Valkjärvi
Valkjärvi sijaitsee Nurmijärven suurimman taajaman Klaukkalan välittömässä läheisyydessä Vantaanjoen vesistöalueella ja Luhtajoen valuma-alueella.

Valkjärvi on pinta-alaltaan 155 hehtaaria. Järven suurin syvyys on 12,2 metriä ja keskisyvyys noin 7 metriä. Valkjärvessä ei ole saaria. Valkjärvestä vesi purkautuu luusuassa olevan säännöstelypadon kautta Luhtajokeen järven pohjoisosassa. Purkautuminen on hidasta, sillä järven keskimääräinen viipymä on yli 5 vuotta.
Valkjärvi on Nurmijärven rehevin järvi. Järvi on tyyppiä runsasravinteiset järvet (Rr) (toissijaisena tyyppinä runsaskalkkiset järvet Rk). Valkjärven ekologinen luokka on ollut kaikilla kolmella luokittelukerralla (vuonna 2008, 2013 ja 2019) tyydyttävä. Valkjärvi on vuosikymmenten myötä rehevöitynyt maatalouden sekä haja- ja loma-asutuksen ravinnekuormituksen myötä. Sinileviä on tavattu runsaina jo 1960-luvulla.
Valkjärven valuma-alue on pinta-alaltaan noin 778 hehtaaria. Valuma-alueen kolmen suurimman ojan (Lähtelänoja, Järvenpään pelto-oja ja Hyypiänmäenoja) valuma-alueet kattavat yhteensä noin 50 % Valkjärven valuma-alueen pinta-alasta. Suurimmat osavaluma-alueet sijaitsevat järven etelä- ja länsipuolella. Valkjärven valuma-alueen maa-aines on pääosin hyvin hienojakoista savea, mikä aiheuttaa kiintoainekuormitusta järveen jokien välityksellä. Ihmisen aiheuttama fosforikuormitus Valkjärveen on yli kolminkertainen luonnonhuuhtoumaan verrattuna, eli ihmistoiminnoilla on voimakas vaikutus järven fosforipitoisuuteen.
Ulkoisen kuormituksen lisäksi Valkjärveä vaivaa sisäinen kuormitus. Sisäisellä kuormituksella tarkoitetaan tilannetta, jossa järven pohjasedimenttiin varastoitunutta fosforia vapautuu uudelleen levien käyttöön. Valkjärvellä fosforin vapautuminen aiheutuu etenkin pohjan hapettomuudesta, mutta fosforia voi vapautua pohjasta myös tuulten tai kalojen sekoittaessa järven pohjaa. Valkjärven syvänteitä hapetetaan kahdella hapettimella. Hapettamisen tarkoituksena on ylläpitää pohjanläheisen veden happipitoisuutta tarpeeksi korkeana, jotta sisäisen kuormituksen seurauksena sedimentistä veteen vapautuvien ravinteiden määrä vähenisi. Pohjan pysyessä hapellisena, viihtyvät siellä myös järven kannalta tärkeät pohjaeläimet, jotka pohjaa pöyhiessään kuljettavat happea syvemmälle sedimenttiin, parantaen siten edelleen pohjan tilaa.
Valkjärvellä on suuri paikallinen merkitys virkistys- ja maisema-alueena sekä kohtaamispaikkana
alueen asukkaille. Valkjärvellä on kaksi uimarantaa ja aktiivista kalastustoimintaa sekä muuta
virkistyskäyttöä. Tiiran uimaranta sijaitsee järven eteläosassa ja Lähtelän ranta järven lounaisosassa.
Nurmijärven kunta on käynnistänyt Valkjärven kunnostuksen kunnostamalla järveen laskevaa Lähtelänojaa vuosina 2022-2023. Valkjärven kunnostusta jatketaan Valkjärven kunnostus 2024–2025 -hankkeessa. Kunnostushankkeen tavoitteena on parantaa Valkjärven ekologista tilaa vähentämällä erityisesti järveen kohdistuvaa ulkoista kuormitusta.