Komealupiini (Lupinus polyphyllus)

Pohjois-Amerikasta Suomeen saapunut komealupiini on tuotu alun perin rehu- ja koristekasviksi 1800-luvulla. Sitä on istutettu runsaasti puutarhoihin ja mökkipihoihin, josta se on sittemmin karannut tienvarsille, kedoille, niityille ja jopa harjumetsiin. Komealupiini syrjäyttää alueiden alkuperäislajistoa, ja sen on myös havaittu vähentävän hyönteisten kokonaismäärää. Lajia esiintyy lähes koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.

Komealupiini on monivuotinen ja se leviää siemenistä, joiden itävyys säilyy pitkään. Lisäksi komealupiini muodostaa kasvupaikalleen siemenpankin, josta nousee uusia taimia jopa vuosikymmenten ajan. Näistä syistä komealupiinin hävittäminen on verrattain hankalaa.

Ladattava infotaulu komealupiinista (PDF)

Tuntomerkit

  • Pystykasvuinen hernekasvi
  • Lehdet sormilehdykkäiset
  • Varsi yleensä haaraton
  • Kukinto pitkä ja terttumainen, kukinnon väri vaihtelee sinisestä vaaleanpunaiseen ja valkoiseen
  • Siemenkodat vihreitä ja lyhytnukkaisia palkoja

Lupine-gc62f460b8 1920 Lupiinin lehti MH

KOMEALUPIININ TORJUNTA

Pienet esiintymät:

Pienet, yksittäiset taimet voi kaivaa maasta juurineen.

Suuret esiintymät:
Laajempia komealupiinin valtaamia alueita tulisi niittää kasvin tyveltä 2-4 kertaa kasvukauden aikana. Tämä heikentää kasvin elinvoimaa ajan myötä. Niitto on tärkeää tehdä ennen kuin komealupiinin siemenpalot ovat ehtineet muodostua, ja niittotoimia on jatkettava useiden vuosien ajan.


Komealupiinin kasvijätettä ei tule jättää kasvupaikalle, sillä se rehevöittää maaperää. Siemenettömät kasvinosat ja kukinnot voi laittaa kompostiin tai ne voi haravoida kasaan maatumaan. Peittämällä kasan hyvin kiinnitetyllä tukevalla muovilla tai pressulla voi vielä varmistaa, etteivät kasvit jatka kehittymistä. Kaikki siemeniä sisältävät kukinnot ja muut kasvijätteet tulee hävittää huolellisesti esimerkiksi laittamalla ne kaksinkertaisessa jätesäkissä polttokelpoiseen sekajätteeseen.


Lisätietoa vieraslajijätteen hävittämisestä: Ohjeita vieraslajien vastaanottoon - Kiertokapula