Kevään 2023 katupölykausi Keravalla

12.05.2023

Kevät 2023 on ollut kuiva, ja katupölypitoisuudet nousivat maalis-huhtikuussa paikoin melko korkeiksi. Sateet ja pesujen eteneminen saivat tilanteen kuitenkin melko pian paranemaan. Keravalla raja-arvot ylittäviä pitoisuuksia oli katupölyn osalta tänä keväänä vähemmän kuin aiempina mittausvuosina 2017 ja 2010.

Sääoloilla on suuri vaikutus katupölypitoisuuksien vaihteluun eri vuosina. Ilmatieteen laitoksen mukaan vuoden 2023 tammikuu oli harvinaisen lauha ja myös helmikuu tavanomaista lauhempi vuonna 2023. Alkutalven sademäärät olivat melko tyypillisiä, mutta maaliskuu oli maan etelä- ja keskiosassa monin paikoin poikkeuksellisen sateinen. Maaliskuun päättyessä lähes koko maassa oli lunta. Huhtikuu oli paikoin harvinaisen lämmin ja aurinkoinen, ja lumet sulivat suurimmasta osasta maata. Kuivan sään takia pölypitoisuudet nousivat paikoin pääväylien varrella ja vilkasliikenteisillä kaduilla korkeiksi, ja yöpakkaset hidastivat vielä huhtikuun alussa katujen pesua.

Hengitettävien hiukkasten, eli katupölyn, vuorokausipitoisuudelle on raja-arvotaso, joka saa ylittyä enintään 35 päivänä vuodessa. HSY:n siirrettävä mittausasema sijaitsee vuonna 2023 Keravan keskustassa. Siellä mitattiin kevään ensimmäinen raja-arvotason ylitys maaliskuun puolivälissä. Pahin katupölykausi ajoittui Keravalla huhtikuun alkupuoliskolle. Pölypitoisuudet olivat kuitenkin selvästi matalampia kuin pääkaupunkiseudun vilkasliikenteisimmissä ympäristöissä.

Toukokuun 8. päivään mennessä raja-arvotason ylittäviä pölyisiä päiviä kertyi Keravalla yhteensä 9 kpl, kun edellisenä mittausvuonna 2017 vastaavana aikana oli 14 kpl ja vuonna 2010 18 kpl. Keväällä 2023 Keravalla mitatut korkeimmat tunti- ja vuorokausipitoisuudet olivat hieman korkeampia kuin edellisenä mittausvuonna 2017. Keravan mittausaseman tuloksia voi seurata linkistä Uudenmaan siirrettävä mittausasema - HSY.

Lisätietoja: Tapio Reijonen, ympäristönsuojelupäällikkö, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus, 040 314 4727, etunimi.sukunimi@tuusula.fi

Katupöly Kerava 2023

Kuva: Pääkaupunkiseudun, Lohjan ja Keravan katupölypitoisuudet keväällä 2023.

 

Takaisin